Rallsiprintin SM sarjan lisäksi Jari ja Tatu osallistuvat Liettuan avoimeen rallimestaruussarjaan. Toukokuusa ajettu sarjan toinen osakilpaulu jäi Jarilta ja Tatulta välistä ,kun kakkosohjaaja Tatu oli estynyt osallistumaan kilpailuun. Jari päätti jättää kilpailun välistä koska näin vaativaan kilpailuun on vaikea löytää korvaavaa kartanlukijaa.

Sarjassa ajetaan viisi osakilpaulua joista neljän parasta lasketaan mukaan. Sarjan kolmas osakilpailu ajettiin elokuun lopussa Utenan ympäristössä. Kyseessä oli ralli jossa ek kilometrejä oli vajaat 100km joista noin 30km ajettiin asfaltilla. Jari ja Tatun kilpailu käyninstyi tunnustelleen, luokkasijoituksen vaihdellessa kolmella ensimmäsiellä EK:lla 4 ja 6 välissä.

- Aika erilaiset nämä paikalliset soratiet mihin Suomessa on tottunut. Tiet ovat leveitä mutta melko pehmeäpohjaisia ja pehmeää ’dyynihiekkaa’ on paljon. Tuntuu kuin autosta puuttuisi ainakin 50 hv. No ei auta, pitää painaa vaan lusikka lattiaan, kommentoi Jari

Kilpailua jatkettiin sorteillä ja Jari lähti nostamaan vauhtia. EK:lla 5 alkoivat kuitenkin vaikeudet.

- Bensamittari meni yht’äkkiä melkein pohjaan ja luulin että tankki vuotaa tai sitten bensamäärä on laskettu pahasti väärin. Köröttelin koko ek 5:n isolla vaihteella läpi. Hävisin kärjelle liki minuutin. Päästiin kuitenkin huoltoon. En vieläkään tiedä onko bensamittari hajalla vai mitä, kommentoi Jari

Erikoiskokeet 6 ja 7 olivat edellisten toisintoja. Autoon oli tankattu bensaa sen verran että varmasti riittää. Huollossa tuloksia tarkastellessa voitiin todeta että kärki oli jo karannut, mutta kolmanteen sijaan olisi mahdollisuuksia.

- Nämä toiseen kertaan ajetut pätkät olivat todella huonossa kunnossa. Pakoputki on lytyssä ja muutenkin auto on kokenut kovia, raportoi Jari

Kilpailun loput EK:t ajettin asfaltilla. Huollossa Hondaan vaihdettiin slicksit ja säädettiin alusta asfalltille sopivaksi.Neljä seuraavaa ek:ta Jari ja Tatu selvittivät varsin vauhdikkaasti ollen ek ajoissa sijoilla 2 ja 3. Ennen viimeistä Utenan keskustassa ajettua yleisö ek:ta Honda pilotit olivat jo melko tiukasti kiinni luokan kolmos tilassa. Neljännellä sijalla ajava Clio kuljettaja Arvydas Alkevièius oli runsaan 14 sekunnis päässä. Kilpailu huipentui Utenan keskustassa ajettuun yleisöerikoiskokeeseen. Alkevièius pystyi kaventamaan eroa mutta ei tarpeeksi. Lopputuloksissa Jari ja Tatu pitivät kolmos sijan.

- Asfaltilla ajo sujui mutta paikallinen soratie vaatii vielä totuttelua ja autokin olisi tarvinnut rajummat pohjasuojat. Maalissa kuitenkin ollaan ja tulos varsin hyvä vaikeuksiin nähden, summasi Jari. 

 

 
Copyright © 2005. Ja Ja Racing Team All Rights Reserved.