Talven uutiset vanhoilta sivuilta:

11-12.3.2005 SM Peurunka Ralli, Laukaa

Talven viimeinen SM ralli ajettiin Laukaan maisemissa erittäin hyvän talvikelin vallitessa. Myös tiestö oli loistava, ajettiinhan kilpailussa muutamia Neste Rallista tuttuja erikoiskokeitakin. Tosin eri suuntaan.

Laukaan kilpailu korvasi vielä viime vuonna ajetun Lapuan rallin ja näin ollen vanhoja nuotteja ei voinut käyttää. Reitti oli kuitenkin erittäin kompakti ja nuotitukseen varattu aika oli riittävä.

Rallin lähtö ja samalla noin 9km mittaisen avaus ek:n lähtö sijaitsi aivan Kylpylähotelli Peurungan "pihalla". Ja Ja Racing Teamin Jarin ja Tatun ralli päivän urakoinnin avaus onnistui ilman turhia penkkakosketuksia ja kuskit suuntasivat hyvillä mielin kilpailun pisimmälle ek:lle eli Lankamaan noin 30km mittaiselle rutistukselle. Myös tämän "pätkän" pojat selvittivät kunnialla ja olivat tässä vaiheessa n-ryhmän sijalla 11. "Monta tiukkaa paikkaa oli ja routaheitot antavat lisähaastetta, tietä pitkin on kuitenkin tultu!" kommentoi Jari kahden ajetun ek:n jälkeen. Loput neljä erikoiskoetta kaksikko selvitti myös kunnialla mutta pieniä tilanteita oli riittänyt. "Meidän lähtönumerolla (75) useissa jarrutuspaikoissa oli melkoiset urat ja jarruttaminen oli vaikeaa, joten vauhtia oli välillä vähän liikaakin" Jari kilpailun maalissa. Lopputuloksissa ehjän ajon myötä Jari ja Tatu löytyvät top 10:stä sijoituksen ollessa 9.

18-19.2.2005 SM Vaakuna Ralli, Mikkeli

Jarin ja Tatun kausi 2005 käynnistyi Mikkelissä ajetulla SM-rallilla. Kilpailu aloitettiin tuttuun tapaan perjantaina nuotituspäivällä. Tämän vuoden kilpailusta eniten tapahtumia olikin nuotituspäivänä. Kilpailun reitti oli edellisvuosia pidempi ja uusia erikoiskokeita suurin osa mutta tutustumiseen varattu aikaa oli rajoitettu entiseen tapaan. Ja Ja Racing Teamin pojille jäikin vain vaivaiset 30min ylimääräistä aikaa vaikka nuotitus tapahtui lähes tauotta. Lisäksi kilpailun järjestäjä antoi suullisia nopeusrajoituksia ja oli hankkinut käyttöönsä tutkan jolla nopeuksia valvottiin. Onneksi kiireisen päivän päätteeksi palkkiona oli vain yksi sakko ja suuremmilta harmeilta vältyttiin. Kaikilla asiat eivät olleet yhtä hyvin.

Varsinaisen kilpailun käynnisti liki 17km pitkä erikoiskoe. Jarilla alku sujui hieman tahmeasti sillä uuteen autoon totuttelu oli jäänyt vähiin. Loppua kohden vauhti paranikin ja virheettömällä ajolla tuloksena luokan 15. sija. Kovia kilpakumppaneita oli vastassa ja pisteitä ei siis tällä kertaa tullut.

30.1.2005 Nokian Talvirallisprint

Talvi tuli vihdoin eteläänkin ja Ja Ja Racing Team päätti osallistua Nokialla järjestettyyn sprinttiin. Tarkoituksena oli kouluttaa Civicciä ja totuttaa kuski autoon.

Kilpailu käytiin noin 2 km pitkällä melko syheröisellä jäädytetyllä radalla jossa Jarin ensimmäinen kierros ei oikein sujunut. Syyksi paljastui väärä rengasvalinta ja toisen kierroksen aika paranikin uusien renkaiden turvin melkein kymmenen sekuntia joka oikeutti mukavasti luokan 2. sijaan.

 
Copyright © 2005. Ja Ja Racing Team All Rights Reserved.